Kylläpä aika kuluu nopeasti. Ensemble Norman syksy on totisesti ollut täynnä vilinää ja vilskettä! Uusia kappaleita työstettiin elokuusta alkaen ja konsertti Musiikkitalon Black Boxissa marraskuussa oli ikimuistoinen. Upeat puitteet, runsas yleisö ja hienot kantaesitykset antoivat aihetta juhlaan. Siitä ei tahti kuitenkaan hidastunut, kun vain parin viikon päässä odotti Pohjolan joulu – Nordisk jul -ensiesitys Rikhardinkadun kirjastossa. Kirjatornin juurelta matkamme jatkui vielä Paimion kirkkoon ja viimeiseksi Munkkiniemen kirkkoon, jossa Pohjolan joulu soi eilen viimeistä kertaa tänä talvena. Minulle joulumielen toivat yleisössä hymyilevät kasvot – on taianomaista nähdä jonkin tietyn joululaulun palauttavan läpimän muiston kuulijan mieleen.
Haluan omasta puolestani kittää neljää upeaa kanssalaulajaani valtavasta panoksesta, kärsivällisyydestä ja mahtavasta asenteesta; malja siis meille! Ja toinen malja tietysti yleisölle, kaikille teille, jotka olitte meitä kuuntelemassa. Keväällä meitä odottavat jo uudet kujeet, mutta ne paljastettakoon vasta ensi vuoden puolella… Nyt hipsimme koko yhtyeen voimin joululomalle, Ensemble Norman joulujuhlaan kuuluvat riisipuuro, joulutortut ja iloinen hölötys. Tavoitteena varmaankin se, että puhumme jostain aivan muusta paitsi Ensemble Normasta!
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille koko yhtyeen puolesta!
-Virva
